Siirry sisältöön
satakunnanhyvinvointialue.fi (siirryt toiseen palveluun)

Terveelliset elintavat

Tältä sivulta löydät terveellisiin elintapoihin liittyvää tietoa ja palveluja.

Mies ja kaksi naista istuvat puistossa piknikillä ja nauravat.

Terveelliset elintavat ovat hyvinvoinnin perusta

Terveelliset elintavat muodostuvat arkisista valinnoista, kuten terveellisestä ruokavaliosta, riittävästä levosta ja päivittäisestä liikkumisesta. Terveellisillä elintavoilla tuet kehosi ja mielesi hyvinvointia. Samalla pienennät riskiä sairastua moniin sairauksiin ja parannat elämänlaatuasi. 

Toisinaan elämäntapamuutoksessa tuki voi olla tarpeen. Tälle sivulle on koottuna hyödyllistä materiaalia sekä monenlaisia palveluita ja ohjelmia. Niistä voi olla hyötyä sinulle, jos harkitset tai olet tekemässä elämäntapamuutosta. 

Mielen hyvinvointi ja stressinhallinta

Hyvinvointi on kokonaisuus, joka sisältää sekä kehon että mielen ulottuvuuden. Hyvinvoiva mieli luo mahdollisuudet keskittymiskyvylle ja päätöksentekokyvylle, ja mahdollistaa uuden oppimista sekä työssä jaksamista. Hyvinvoiva mieli myös vahvistaa positiivista minäkuvaa ja itseluottamusta. Heikentynyt mielenterveys voi puolestaan näkyä esimerkiksi uupumuksena, ahdistuksena, uniongelmina tai vetäytymisenä sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Stressi on luonnollinen osa elämää, mutta pitkäaikaisena se kuormittaa sekä kehoa että mieltä. Kun mielen hyvinvoinnista pitää huolta, ja oppii hallitsemaan stressiä, jaksaminen, elämänilo ja kyky kohdata haasteita lisääntyvät. Myös terveyttä ja hyvinvointia tukevien ravinto- ja liikuntavalintojen tekeminen arjessa on helpompaa mielen ja stressinhallinnan ollessa tasapainossa.

Mielen hyvinvoinnin keskeiset hyödyt:

  • Aivojen lepo ja puhdistuminen

  • Oppimisen ja muistamisen mahdollistuminen

  • Kehon ja aivojen palautuminen

  • Vastustuskyvyn ja terveyden tuki

  • Painonhallinnan tuki

Uni ja palautuminen

Uni on keskeinen osa hyvinvointia ja terveyttä. Se palauttaa, suojaa terveyttä ja auttaa jaksamaan arjessa. Keholla on oma luontainen uni–valverytmi. Riittävä unen määrä on yksilöllinen, mutta aikuisilla se on yleensä noin 6–9 tuntia yössä.

Hyvä uni koostuu useista eri univaiheista. Tärkeää ei ole vain unen pituus, vaan myös unen laatu. Unen laatuun voi vaikuttaa esimerkiksi säännöllisillä heräämis- ja nukkumaanmenoajoilla eli säännöllisellä unirytmillä. Hyvä uni on myös tärkeä osa painonhallintaa. Se vaikuttaa ruokahaluun, ruokavalintoihin että jaksamiseen.

Unen merkityksiä hyvinvoinnille:

  • Aivojen lepo ja puhdistuminen
  • Oppimisen ja muistamisen mahdollistuminen
  • Kehon ja aivojen palautuminen
  • Vastustuskyvyn ja terveyden tuki
  • Painonhallinnan tuki

Ravitsemus ja terveellinen ruokavalio

Hyvä ravitsemus on yksi keskeisimmistä terveyttä tukevista elintavoista. Monipuolinen ja tasapainoinen ruokavalio, joka sisältää runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, täysjyväviljaa, pehmeitä rasvoja sekä riittävästi proteiinia, auttaa ylläpitämään elimistön normaaleja toimintoja ja jaksamista arjessa. Säännöllinen ateriarytmi tukee verensokerin tasaisuutta ja ehkäisee ylensyöntiä.

Pienetkin arjen valinnat vaikuttavat pitkällä aikavälillä hyvinvointiin. Riittävä veden juonti, suolan ja sokerin käytön kohtuullistaminen sekä valmisruokien käytön vähentäminen tukevat terveyttä. Ravitsemus ei kuitenkaan ole täydellisyyttä, vaan kokonaisuutta: joustava ja realistinen suhtautuminen syömiseen edistää sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia.

Hyvän ravitsemuksen vaikutuksia hyvinvointiin:

  • Tasainen energiataso ja parempi jaksaminen
  • Verensokerin hallinta
  • Vastustuskyvyn tukeminen
  • Painonhallinnan helpottuminen
  • Sairauksien riskin pienentyminen

Lue lisää ravitsemuksesta Ravitsemus-teemasivulta.

Liikunta ja fyysinen aktiivisuus

Liikunta eli fyysinen aktiivisuus on keskeinen osa terveellisiä elintapoja ja vaikuttaa sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin. Säännöllinen liikkuminen tukee painonhallintaa, edistää sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä, tukee lihas- ja luustokuntoa sekä auttaa ehkäisemään monia pitkäaikaissairauksia, kuten tyypin 2 diabetesta, sydänsairauksia ja syöpää. Lisäksi liikunta parantaa mielialaa, vähentää stressiä ja tukee jaksamista arjessa.

Terveyden kannalta tärkeintä on liikkumisen säännöllisyys ja kokonaismäärä – kaikki liike lasketaan. Jo pienikin aktiivisuuden lisääminen on hyödyllistä, ja paikallaanolon vähentäminen tukee hyvinvointia. Aikuisille suositellaan viikoittain ainakin 2 tuntia 30 minuuttia reipasta liikkumista (tai 1 tunti 15 minuuttia viikossa, jos liikunta on rasittavampaa), sekä lihaskuntoharjoittelua.

Liikunnan keskeiset terveyshyödyt:

  • Sydän- ja verenkiertoelimistön vahvistuminen
  • Lihas- ja luustokunnon parantuminen
  • Mielialan koheneminen ja stressin väheneminen
  • Parempi unen laatu
  • Pitkäaikaissairauksien riskin pienentyminen

Lue lisää liikunnasta Liikunta ja lähiluonto -teemasivulta.

Tarvitsetko ammattilaisen tukea tai apua?

Hyödyllisiä linkkejä -osiosta löydät lisätietoa aiheesta sekä Sata-alueen hyvinvointi- ja terveysvalmennuksista.

Palvelutarjotin

Voit etsiä palveluja hakusanoilla, sanan osilla, tai käyttää valikoista löytyviä suodattimia hakutulosten tarkentamiseksi. Hakusanoja käytettäessä kannattaa kokeilla myös muita samaa tarkoittavia sanoja, mikäli ensimmäinen haku ei tuota tulosta. Hakutulokset nousevat Palvelutietovarannosta (PTV) ja palveluntuottajat vastaavat palvelukuvausten sisällöistä sekä palvelujen toteutuksesta.





Hakuehdoilla löytyi 131 tulosta

Aggression omahoito-ohjelma
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala

Oletko viimeisen puolen vuoden aikana menettänyt malttisi niin, että olet tehnyt jotain, mitä olet katunut jälkikäteen?

Ahminnan omahoito-ohjelma
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala

Syötkö häiritsevän usein niin paljon, että sinulle tulee huono olo? Koetko, että ruoka hallitsee sinua etkä sinä ruokaa?

Aivoterveyslähettiläs-vapaaehtoistoiminta
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry

Aivoterveyslähettiläänä olet Muistiliiton mallin mukaisesti koulutettu vapaaehtoistoimija.

Alkoholinkäytön vähentämisen omahoito-ohjelma
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala

Tuntuuko sinusta, että käytät liian paljon alkoholia? Haluatko vähentää alkoholinkäyttöäsi?

Allergianeuvonta
Lounais-Suomen Allergia- ja Astmayhdistys ry - Sydvästra-Finlands Allergi- och Astmaförening rf

Asiantuntija antaa puhelin- ja sähköpostineuvontaa, sekä opastusta yhdistyksen toimistolla henkilökohtaisesti tai ryhmille.

Apua väkivaltaan chat
Ensi- ja turvakotien liitto ry

Apua väkivaltaan chat tarjoaa kahdenkeskistä tukea lähisuhdeväkivaltaan. Palvelu on nimetön, eikä vaadi rekisteröitymistä.

Arvioi liikkumisesi -verkkosovellus aikuisille
UKK-instituutti ja Tampereen urheilulääkäriasema

Verkkosovellus auttaa selvittämään liikutko tarpeeksi, nukutko riittävästi ja kuinka aktiivista arkesi on. Sovellus täytetään anonyymisti.

Auttava puhelin väkivaltaa kohdanneille iäkkäille
Turvallisen vanhuuden puolesta - Suvanto ry

Valtakunnallinen, maksuton auttava puhelin Suvantolinja tarjoaa neuvontaa ja keskusteluapua väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kohdanneille ikääntyneille.

Avoimet vertaistukiryhmät muistisairaiden omaisille ja läheisille
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry

Avoin ryhmä on tarkoitettu sinulle, jolla on lähipiirissä muistisairas henkilö ja haluat vertaistukea arkeesi. Ryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset.

Chat
Satakunnan hyvinvointialue

Chat-palvelussamme sinua auttavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.

Etkö löytänyt etsimääsi? Palvelutarjotin