Siirry sisältöön
satakunnanhyvinvointialue.fi (siirryt toiseen palveluun)

Osallisuus ja yhteisöllisyys

Tältä sivulta löydät osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen liittyvää tietoa ja palveluja.

Mies ja nainen kävelevät metsäpolulla ja ovat kääntyneet toisiaan kohti hymyillen ja koskettavat käsillä toisiaan.

Mitä on osallisuus?

Osallisuus tarkoittaa kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tunnetta ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä ja yhteisöönsä. Osallisuuden kokeminen lisää hyvinvointia ja uskoa tulevaisuuteen. Osallisuus ilmenee esimerkiksi luottamuksena ja yhdenvertaisuutena. Osallisuus ja yhteisöllisyys voivat syntyä monin eri tavoin, kuten osallistumalla opiskeluun, työhön, harrastuksiin, vertaistukitoimintaan, järjestötoimintaan, uskonnollisten ja elämänkatsomuksellisten yhteisöjen palveluihin, tai niiden palvelujen kehittämiseen, joita itse käyttää.  

Kädet pianon koskettimilla soittamassa pianoa
Mies ja kaksi naista istuvat piknikillä hymyillen ja yksi heistä soittaa kitaraa.

Osallisuuden eri osa-alueet

  • Osallisuus omassa elämässä: Mahdollisuus elää omannäköistä elämää ja vaikuttaa omiin asioihin.
  • Osallisuus yhteisöissä: Mahdollisuus kuulua tärkeisiin ryhmiin ja vaikuttaa yhteisön asioihin.
  • Osallisuus yhteisestä hyvästä: Mahdollisuus osallistua yhteisen hyvän tuottamiseen ja nauttia siitä.

Palvelutarjotin

Voit etsiä palveluja hakusanoilla, sanan osilla, tai käyttää valikoista löytyviä suodattimia hakutulosten tarkentamiseksi. Hakusanoja käytettäessä kannattaa kokeilla myös muita samaa tarkoittavia sanoja, mikäli ensimmäinen haku ei tuota tulosta. Hakutulokset nousevat Palvelutietovarannosta (PTV) ja palveluntuottajat vastaavat palvelukuvausten sisällöistä sekä palvelujen toteutuksesta.





Hakuehdoilla löytyi 358 tulosta

7-13 vuotiaden Judo harjoitukset
Porin Judoseura Fudoshin

Ole Yhteydessä Vastuu Valmentajaan Jos Kiinnostusta Ryhmään Pääsemiselle On. Judoharjoituksia 7-13 vuotiaille.

Aamukorva puhelinpalvelu yli 65-vuotiaille senioreille
Helsinkimissio ry, Helsingforsmission rf

Aamukorva on senioreille suunnattu puhelinpalvelu, josta saa luotettavan kuulijan aamun varhaisina tunteina kello kuudesta kahdeksaan.

Adoptio-odottajien ja adoptiovanhempien vertaistoiminta
Adoptioperheet ry

Vertaistoimintaa ja tietoa kotimaan ja kansainvälisen adoption kautta adoptoineille tai adoptioprosesissa oleville

Adoptiomentoritoiminta – henkilökohtaista vertaistukea
Adoptioperheet ry

Henkilökohtaista vertaistukea adoptoiduille, adoptioperheille ja -odottajille

Aikuisrippikoulu
Huittisten seurakunta

Rippikoulussa tutustut kristinuskon keskeisiin sisältöihin. Huittisten seurakunnassa aikuisrippikoulu käydään yleensä yksityisesti.

Aivoterveyslähettiläs-vapaaehtoistoiminta
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry

Aivoterveyslähettiläänä olet Muistiliiton mallin mukaisesti koulutettu vapaaehtoistoimija.

Aivovammoihin, aivoverenkiertohäiriöihin ja muihin aivovaurioihin liittyvä neuvonta
Aivovammaliitto ry, Hjärnskadeförbundet rf

Puhelimitse, verkkosivuilla tai paikan päällä annettava aivovammoihin, aivoverenkiertohäiriöihin ja muihin aivovaurioihin liittyvä neuvontapalvelu.

Aktiviteetit
Mepon kotipesä ry

Yhdistyksemme tarjoaa päivittäin ilmaisia aktiviteetteja asukkaille. Bingoa pelataan joka arkipäivä klo 12.00, muun toiminnan lisäksi.

Allasjumppaa DiakonTerveys Metsämiehenkadun toimipisteessä
Satakunnan Syöpäyhdistys Ry

Allasjumppa naissyöpäkuntoutujille Porin Diakonialaitoksen tiloissa, Metsämiehenkatu 2

Allasjumppaa syöpäkuntoutujille Harjavallassa
Satakunnan Syöpäyhdistys Ry

Ohjattua allasjumppaa syöpäkuntoutujille

Etkö löytänyt etsimääsi? Palvelutarjotin