Siirry sisältöön
satakunnanhyvinvointialue.fi (siirryt toiseen palveluun)

Taide- ja askartelukerho 6-9 -vuotiaille Vanhassa Raumassa

Rauman Lastenliitto ry

Kerhossa muun muassa kokeillaan erilaisia taidetekniikoita ja askarrellaan.
Ohjaajana toimii taiteilija Tuula Kallas. Vaikka ohjaaja on "oikea" taiteilija,
osallistuminen ei vaadi erityisiä taitoja. Kerhon ohjelma muotoutuu lasten
mielenkiinnon kohteiden mukaan ja ohjaaja toteuttaa kerholaisten toiveita
mahdollisuuksien puitteissa.
Kerho on suunnattu 6-9 -vuotiaille, mutta ikärajat ovat vain suosituksia. Myös
10-13 -vuotiaille on vastaava harrastus ja esimerkiksi kaverukset ja sisarukset
voivat halutessaan ilmoittautua samaan ryhmään.

Sivun sisältö
Maksullisuus: Palvelu on maksullinen

50€ /kausi

Alue: Rauma
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Palveluun ilmoittautuminen on pakollista. Voit ilmoittautua palveluun Taide- ja askartelukerho 6-9 -vuotiaille Vanhassa Raumassa verkkopalvelun kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu 6–12-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueen Rauma asukkaille.

Yhteystiedot

palvelupaikka

Taide- ja askartelukerho 6-9 -vuotiaille Vanhassa Raumassa -palvelun järjestämispaikka

Palvelupaikka on Taide- ja askartelukerho 6-9 -vuotiaille Vanhassa Raumassa -palvelun järjestämispaikka.

Tuula Kallaksen galleria

Käyntitiedot

Koulukatu 3
26100 Rauma
Palveluajat
Ma 17:00–18:30
Poikkeukset aukioloaikoihin
Suljettu koko päivän
Suljettu 20.–21.4.
lisätietoja

Lisätietoa palvelusta Taide- ja askartelukerho 6-9 -vuotiaille Vanhassa Raumassa

Verkko-osoitteesta saat lisätietoa palvelusta Taide- ja askartelukerho 6-9 -vuotiaille Vanhassa Raumassa.