Siirry sisältöön
satakunnanhyvinvointialue.fi (siirryt toiseen palveluun)

Musiikkitoiminta

Huittisten seurakunta

Lähde mukaan musiikin maailmaan! Voit tulla mukaan monipuoliseen seurakunnan musiikkitoimintaan, joka on kaikille avointa, ja tarjoaa osallistumismahdollisuuksia ja musiikkielämyksiä.
Musiikkitoimintaan kuuluvat esimerkiksi jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten musiikki, kuorotoiminta, konsertit ja muut musiikkitilaisuudet. Voit siis tulla kuuntelijaksi tai itse tekemään musiikkia toisille.
Musiikin kautta kohtaamme ihmisiä monissa eri tilanteissa, esimerkiksi yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun sekä erilaisten hoivakotien kanssa. Musiikki kuuluu olennaisena osana myös rippikouluun.

Sivun sisältö
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Huittinen
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Voit ottaa kaikissa musiikkiin liittyvissä asioissa yhteyttä seurakunnan kanttoreihin, Kanttoreiden yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme.
Konsertit ja muun toiminnan löydät myös kotisivuiltamme.

Yhteystiedot

palvelupaikka

Huhtamon kirkko

Huhtamon kirkko on vuonna 1928 valmistunut kivikirkko. Kirkko on avoinna sopimuksen mukaan ja tilaisuuksien aikana.

Käyntitiedot

Kangastie 1454
32770 Huhtamo
palvelupaikka

Huittisten kirkko

Huittisten Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, jossa toimintaa järjestetään ympäri vuoden. Tarkempia tietoja seurakunnan verkkosivuilla.

Käyntitiedot

Kirkkokatu
32700 Huittinen
palvelupaikka

Huittisten seurakuntakeskus

Huittisten seurakuntakeskuksessa voi järjestää erilaisia tilaisuuksia. Tiloja vuokrataan kaste-, hää- ja muistotilaisuuksiin, syntymäpäivätilaisuuksiin ja erilaisiin viikkokoontumisiin.

Käyntitiedot

Papintie 1
32700 Huittinen
palvelupaikka

Vampulan kirkko

Vampulan kirkko on 1800-luvun puukirkko, jossa toimintaa järjestetään ympäri vuoden. Tarkempia tietoja löydät seurakunnnan verkkosivuilta.

Käyntitiedot

Sallilantie 74
32610 Vampula
palvelupaikka

Vampulan seurakuntatalo

Vampulan seurakuntatalolla voi järjestää erilaisia tilaisuuksia. Seurakuntatalolla kokoontuu myös seurakunnan ryhmiä.

Käyntitiedot

Virpitie 2 A 2
32610 Vampula
Avoinna torstaina klo 9-11.
+358 44 056 0165
lisätietoja

Kanttorien yhteystiedot

Huittisten seurakunnan kanttorien yhteystiedot.