Siirry sisältöön
satakunnanhyvinvointialue.fi (siirryt toiseen palveluun)

Liikuntapalvelut

Säkylän kunta

Säkylän kunta tarjoaa monipuolisen valikoiman erilaisia liikuntapalveluita. Kunnan liikuntapalvelut pyrkivät varmistamaan, että kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus liikkua haluamallaan tavalla ja tasolla. Terveysliikunnan palvelujen kehittämisessä toimitaan yhteistyössä terveyskeskuksen, paikallisten yhdistysten sekä kansalaisopiston kanssa.

Sivun sisältö
Maksullisuus: Palvelu on maksullinen
Alue: Säkylä
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Tutustu liikunta-alueisiin ja tee varaus liikuntatilojen varauskalenteri Timlessä.

Yhteystiedot

verkkoasiointi

Liikuntatilojen varauskalenteri Timle

Timlestä voit tehdä varauksen Säkylän kunnan varattaville ulkokentille. Muilla kentillä varausta ei tarvita, vaan niillä harjoitellaan tai pelataan saapumisjärjestyksessä.

Vapaa-aikapäällikön puhelinnumero
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Eenokki frisbeegolf

12-väyläinen frisbeegolf-rata jakautuu Eenokin ranta-alueen (4 väylää), hiekkakuopan alueen (4 väylää) ja Rantatien toisella puolella olevan metsän (4 väylää) välille. Väylien pituudet vaihtelevat 55 metristä 182 metriin. Kokonaispituutta väylille kertyy on 1237 metriä. Pysäköi autosi Eenokin hiekkakentälle opastaulun tuntumaan. Radalla pelattaessa varo muita alueella liikkuvia.

Käyntitiedot

Rantatie 706
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

F-Puttiparkki Säkylä

Löydät puttipelipuiston Pyhäjärven rannasta kunnanviraston takaa. Frisbeegolf-puttiparkissa voit pelata erilaisia puttipelejä yksin tai seurassa. Ellei paikalla ole muita pelaajia, voit myös harjoitella vapaasti. Jos puttiparkilla on ruuhkaa, yhden pelin jälkeen vuoro vaihtuu.

Käyntitiedot

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Harjureitin Porsaanharjun kuntoportaat

Tee porrastreenisi Porsaanharjun ihastuttavissa luonnonmaisemissa Harjureitin varrella löytyvillä kuntoportailla. Vieressä sijaitsee näköalalaavu, puuvaja tulentekoa varten sekä puucee. Portailla on 136 askelmaa reilun 60 metrin matkalla, eikä talvikunnossapitoa ole. Jätä autosi Vampulan ulkoilumajan lähettyvillä olevalle parkkipaikalle, joka on merkitty Harjureitistön karttaan.

Käyntitiedot

Virttaantie
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Honkalan yleisurheilukenttä

Harrasta eri urheilulajeja monipuolisesta aivan Pyhäjärvän rannassa. Huomioi, että kentän varasto on pieni ja pukeutumistiloja ei oikein ole. Kentällä ei ole asfaltoitua parkkipaikkaan, vaan ajoneuvot jätetään viereisellä nurmialueelle, jolla on kunnossapitoa vuoden ympäri.

Käyntitiedot

Poroholmantie 1
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Huovinrinteen (ampuma)hiihtokeskus

Ampumahiihtokeskusta saa käyttää vain Säkylän Urheilijat, jolloin joudut pyytämään lupaa radan käyttöön. Alueella ei ole istumakatsomoa, vaan katsojat joutuvat seisomaan. Keskuksen vierestä löydät välinevaraston.

Käyntitiedot

Ampumaradantie
27910 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Huovinrinteen koulun jääkiekkokaukalo

Löydät jääkiekkokaukalon Huovinrinteen päiväkodin vierestä. Lumettomana ajanjaksona kaukalossa on mahdollista myös pelata jalkapalloa tai salibandyä. Huomioi, että kaukalolla osoitettuja parkkipaikkoja ei kunnolla ole ja sen osalta joutuu improvisoimaan. Talvisin kaukaloa palvelee lämmitetty koppi varusteiden vaihtoa varten. Varaudu siihen, että koppi on huonossa kunnossa ja täynnä roskia.

Käyntitiedot

Koulutie 5
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Huovinrinteen koulun liikuntasali

Harrasta monipuolisesti eri liikuntalajeja ja järjestä niin pienet kuin isommatkin tapahtumat kätevästi. Välinevarastosta löydät tarvikkeita niin lentopalloon, koripalloon kuin esteradan rakentamiseenkinkin. Huomioi, että pukuhuoneiden pesutiloihin johtavissa oviaukoissa olevat kynnykset ovat erittäin korkeita. Riskisi kompastua niihin on suuri.

Käyntitiedot

Koulutie 5
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Huovinrinteen kuntorata ja ladut

Nauti Huovinrinteen luonnonantimista lukuisilla eritasoisilla reiteillä, joista osa on kokonaan valaistu. Huomioi, että puolustusvoimien käytössä olevalla alueella jokamiehenoikeudet eivät ole voimassa ja liikkuminen on sallittua ainoastaan merkityillä liikuntaurilla.

Varaudu siihen, että tiestöllä liikkuu runsaati puolustusvoimien kalustoa ja sotilaspoliisi valvoo nopeusrajoituksia ja pysäköinnin oikeellisuutta tarkasti. Hiihtokaudella latujen hoitoa voit seurata reaaliajassa latujen kunnossapitokartan avulla.

Koirahiihdolle sallittu alue on ulkoilualuekartan Takalenkki (oranssi lenkki). Koirahiihdon harrastajat saavat pysäköidä autonsa palotornin portaiden juurelle (ei koske muita hiihtäjiä). Portaiden sijainti on merkitty muokattuun ulkoilureittikarttaan.

Käyntitiedot

Ampumaradantie
27910 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
palvelupaikka

Ilmiinjärven uimapaikka

Nykyisellään uimapaikka on erittäin rehevöitynyt eikä uimista voida suositella. Kunnollista pysäköintialuetta ei ole. Puusta tehdyt vaatteidenvaihtokopit ovat lahoamiskunnossa. Paikalla oleva ulkohuussi on lukittu. 200 metrin päästä löytyy kuuluisa Kuninkaanmänty, johon reitti on opastettu. Ruotsin kuningas Kustaa III ruokaili tämän männyn juurella Satakunnan vierailunsa yhteydessä vuonna 1775.

Käyntitiedot

Ilmiintie 316
32810 Peipohja

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Iso-Vimman hiekkakenttä

Hiekkakenttä toimii samalla Iso-Vimman urheilukeskuksen parkkipaikkana. Et siis välttämättä pääse pelaamaan itse hiekkakentällä mitään. Lähtökohtaisesti sinun kannattaakin käyttää muita alueen liikuntapaikkoja. Hiekkakentän vieressä sijaitsee myös matonpesupaikka.

Käyntitiedot

Sokerinkeittäjäntie
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Iso-Vimman jääkiekkokaukalo

Pelaa talvisin jääkiekkoa ja kesäisin esimerkiksi salibandya Säkylän suurimmalla ja parhaimman kuntoisella jääkiekkokaukalolla. Kaukalo sijaitsee Iso-Vimman urheilukeskuksen pukuhuoneiden takana. Kaukalon toisessa päädyssä on metsää, joten varo, ettei kiekko/pallo lennä sinne.

Käyntitiedot

Sokerinkeittäjäntie
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Iso-Vimman kuntorata

Valaistu purulenkki Iso-Vimman urheilukeskuksen lähellä on noin 1,7 kilometriä yhtenä lenkkinä tehdasalueen ja sen lähimetsikön ympäri. Reitillä on talvikunnossapito ja lumisilla keleillä radalla voi hiihtää. Saapuessasi jätä auto tien reunaan äläkä tuki sisäänpääsyä. Reitillä on kesäisin paarmoja.

Käyntitiedot

Kauniinsannantie
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Iso-Vimman lentopallokenttä

Löydät kaksi lentopallokenttää urheilukentän vierestä. Huomioi, että kentistä ainoastaan toinen on pehmeää hiekkaa ja toinen on jo varsin kovaa soraa, johon kaatuminen sattuu varmasti. Molemmilla kentillä on tornit, joihin rajatuomari voi kiivetä. Kentillä ei varsinaisesti ole omaa erikseen määrättyä parkkipaikkaa.

Käyntitiedot

Sokerinkeittäjäntie
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Iso-Vimman luistelukenttä

Löydät luistelukentän hiekkakentän ja matonpesupaikan vierestä. Huomioi, että kenttä on erittäin pieni ja soveltuu pääosin pienten lasten peleihin. Kenttä jäädytetään talvisin ja lumisten aikojen ulkopuolella kenttä on vain nurmikkoa. Vierestä löytyvän ison jääkiekkokaukalon käyttö on suositeltavampaa.

Käyntitiedot

Sokerinkeittäjäntie
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Iso-Vimman tenniskenttä

Tenniskenttä sijaitsee varsin syrjässä, eikä alueella ole kentälle erikseen määrättyä pysäköintialuetta. Huomioi, että paikalla on aiemmin ollut kaksi tenniskenttää, mutta toinen niistä on poistettu käytöstä. Jäljelle jääneen kentänkin kunnossapito on puutteellista.

Käyntitiedot

Sokerinkeittäjäntie
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Iso-Vimman yleisurheilukenttä

Rauhallisen ja metsäisen alueen ympäröimä nurmikenttä soveltuu etenkin jalkapallon pelaamiseen, johon kentältä löytyykin neljä maalia. Kunnossapito on sännöllistä ja kenttä on erinomaisessa kunnossa. Huomioi, että kentän katsomo on kuitenkin vaarallinen, ja ylimmiltä riveiltä voi pudota jopa kolme metriä maahan, sillä suojakaiteita tms. ei ole. Kenttää ei ole aidattu ja vieressä on pysäköintialue sekä toisessa päädyssä autotie, joten varo, ettet osu ajoneuvoihin esimerkiksi palloa potkiessasi.

Käyntitiedot

Sokerinkeittäjäntie
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Isosuon pitkospuut

Isosuon pitkospuureitillä voit liikkua suomaisemissa, tutustua alueen luontoon ja tehdä päiväretken uniikeissa maisemissa. Reitti alkaa Kantolaavun lähtöpaikalta, josta opasteet ohjaavat helposti reitin alkuun.

Reitin varrella kuljet metsäpoluilla, pitkospuilla ja kangasmetsissä. Noin kahden kilometrin mittainen pitkospuuosuus kulkee suoalueella. Matkan varrella on luontoaiheisia opastetauluja. Reitti jatkuu Harjureittiä pitkin näköalalaavulle, jossa voit levähtää ja ihailla maisemia.

Alueella voit myös tutustua Pönttöpuistoon, jossa on lahopuihin rakennettuja lintukoteja. Isosuon pitkospuut ovat osa Harjureittiä, ja voit halutessasi yhdistää retkeen myös muita alueen reittejä.

Huomioithan, että alueella ei ole juomavesipistettä, joten ota juomavesi mukaan. Reitin läheisyydessä sijaitsee varuskunnan harjoitus- ja ampuma-alue, jolle pääsy on kielletty.

Käyntitiedot

Virttaantie 891
27800 SÄkylÄ

Lisätietoja: Loimaa-Säkylä tie no 213; Isosuon lähtöpaikka, jossa on Säkylän ja Oripään kunnan rajamerkki ja maakuntaraja.

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Isosäkylän ala-asteen koripallokenttä

Säkylähallia vastapäätä näet Isosäkylän koulun, jonka asflatoidulta pihalta löydät neljä koripallokoria. Voitkin harjoitellasi heittojasi kouluaikojen ulkopuolella.

Käyntitiedot

Rantatie 363
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Isosäkylän kuntorata ja ladut

Noin puoli kilometriä pitkä polku toimii kesäisin kuntoratana ja talvisin hiihtolatuna. Reitti lähtee liikkeelle keskustan päiväkodin takaa. Huomioi, että reitti on pääosin nurmikkoa tai maa-ainesta, jolloin kosteilla keleillä siitä saattaa tulla aika mutainen. Älä jätä autoasi päiväkodin parkkipaikalle.

Käyntitiedot

Lehmuuntie
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Isosäkylän liikuntapuisto

Liikuntapuistossa on monitoimikenttä, jolla voit pelata jalkapalloa ja koripalloa. Huomioi, että kenttä on varsin pieni, ja soveltuu siten parhaiten junioreiden peleihin. Voit käydä välissä myös treenaamassa vierestä löytyvillä ulkokuntoilulaitteilla.

Käyntitiedot

Urheilutie 6
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Isosäkylän liikuntapuiston ulkokuntoilupaikka

Löydät ulkokuntoilupaikan Säkylähallin parkkipaikan vierestä. Vieressä oleva opastaulu auttaa sinua laitteiden käytössä ja liikkeiden oikein tekemisessä. Välissä voit harrastaa jalkapalloa tai koripalloa viereisellä monitoimikentällä.

Käyntitiedot

Urheilutie 6
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kaarnikan polku

Tällä kyläyhdistyksen ylläpitämällä polulla pääset pakoon kaupungin ja liikenteen ääniä. Polku kiertää tunnelmalliselle Metsäjärvelle, josta löytyy kota ja laavu, joista ensimmäistä voi myös vuokrata omaan käyttöön veneineen. Huomioi, että parkkitilaa on rajoitetusti ja että reitti on erittäin kuoppainen, kapea sekä epätasainen, joten ajathan paikan päälle erittäin varovasti. Alueella on soista ja liikkeellä on paljon paarmoja etenkin kesäisin, joten varaudu myös niihin parhaaksi katsomallasi tavalla.

Käyntitiedot

Kaarnikantie
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kankaanpään uimapaikka

Upealla paikalla sijaitsevalta rannalta aukeaa maisemat Köyliönjärvelle ja Kirkkosaareen päin. Huomioi, että ranta on varustelultaan hyvin vaatimaton, eikä hiekan ja pelastusrenkaan lisäksi alueelta löydy juuri muuta. Parkkitilaa on rajoitetusti.

Käyntitiedot

Kuninkaanlähteentie 374
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kankaanpään ulkoampumarata

Ampumarata on rekisteröidyn yhdistyksen omistama ja ylläpitämä, joten pääsy on rajoitettua ja käyttövuoroja on kyseltävä erikseen. Huomioi, että ampumaradalle erikseen osoitettua parkkitilaa on rajoitetusti. Paikalla on ensiapupiste.

Käyntitiedot

Varkaantie
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Karhusuon liikuntasali

Harrasta liikuntaa monipuolisesti Onnimannin päiväkodin liikuntasalissa. Huomioi, että päiväkodille osoitettua pysäköintitilaa on rajoitetusti, sillä alueen parkkipaikkoja käyttää pääosin samalla piha-alueella sijaitseva toimintakeskus. Salissa ei saa käyttää mustapohjaisia sisäkenkiä.

Käyntitiedot

Karhusuontie 295
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Katinhännän jääkiekkokaukalo

Pesäpallokentän vieressä olevalla jääkiekkokaukalolla voit talvisin pelata jääkiekkoa. Viereiseltä kentältä löytyvät maalit myös jalkapallon pelaamiseen. Tienpuoleiseen päätyyn on kaukalon takana verkko, jotta radalta ulos lentävä kiekko ei lentäisi naapurustoon tai autoja päin. Huomioi, että pukukopit ovat ensisijaisesti pesäpallokentän käyttäjille ja ovat todella pieniä.

Käyntitiedot

Plaamintie
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Katinhännän pesäpallokenttä

Huomioi, että pesäpallokentällä ei ole erikseen osoitettua pysäköintialuetta. Pukuhuoneet ovat pieniä ja katsomo olematon. Kentältä löytyvä jäätelökioski ei ole käytössä.

Käyntitiedot

Plaamintie
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Katinhännän tenniskenttä

Löydät kaksi tenniskenttää keskustan päiväkodin takaa. Huomioi, että kenttien kunnossapitoa on laiminlyöty ja kentällä kasvaa paikoin kasvillisuutta. Parkkipaikkaa ei ole lakaistu aikoihin ja se on täynnä oksia sekä muita luonnon antimia. Älä siltikään käytä päiväkodin parkkipaikkoja saapuessasi paikalle.

Käyntitiedot

Lehmuuntie
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Katismaan uimapaikka

Koe kokonaisvaltainen elämys Katismaan saaressa Pyhäjärven parhaalla uimapaikalla. Alueelta löytyy kunnan omistama hyppytorni ja leikkipuisto sekä Katismaan Saari -yrityksen tarjoamat ravintola- ja saunapalvelut. Talvisin alueella on mahdollista käydä avantouinnilla. Paikalta voi myös vuokrata kokoustiloja sekä paljun.

Käyntitiedot

Katismaantie 13
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kepolan kaukalo

Perinteinen jääkiekkokaukalo. Alueelta löytyy myös välinevarasto, jossa säilytetään esimerkiksi jääkiekkomaaleja. Käytä pysäköintialueena kuntoradan käyttäjille osoitettua parkkipaikkaa.

Käyntitiedot

Kokemäentie 70
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kepolan koulun frisbeegolfrata

Pelaa frisbeegolfia maksuttomalla kuusiväyläisellä Kepolan koulun pihalta lähtevällä radalla. Huomioi, että väylät kulkevat tien vierestä ja risteilevät lenkkipolkujen kanssa, joten noudatathan erityistä varovaisuutta.

Käyntitiedot

Karjalantie 1
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kepolan koulun hiekkakenttä

Löydät kentältä pesäpallokentän rajat. Kenttä ei tosin sovellu virallisiin peleihin kentän epätasaisuuden ja suoja-alueiden erinäisten puutteiden vuoksi. Käytä pysäköintialueena Kepolan koulun parkkipaikkoja.

Käyntitiedot

Karjalantie 1
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kepolan koulun liikuntasali

Varustelultaan vaatimaton liikuntasali, joka soveltuu erinomaisesti pienten lasten peleihin ja harrastamiseen. Älä mene saliin koulun pääsisäänkäynnin kautta, sillä tällöin joutuisit kulkemaan kouluruokalan läpi.

Käyntitiedot

Karjalantie 1
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kepolan koulun monitoimikenttä Monikkari

Kentällä voit pelata jalkapalloa, koripalloa tai lentopalloa pienellä, lapsille parhaiten soveltuvalla areenalla. Löydät monitoimikentän Kepolan koulun leikkipuiston vierestä. Käytä pysäköintialueena Kepolan koulun parkkipaikkaa. Varo, ettet potkaise palloa takana olevaan metsikköön tai toisessa päädyssä sijaitsevaan Kepolan koulun päärakennukseen.

Käyntitiedot

Karjalantie 1
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kepolan pallokenttä

Pelaa esimerkiksi jalkapalloa katseilta piilossa pienellä nurmikentällä. Vierestä löydät myös esimerkiksi jääkiekkokaukalon sekä Kepolan kuntoradan aloituspaikan.

Käyntitiedot

Kokemäentie 70
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kepolan valaistu kuntorata ja ladut

Astu luonnonhelmaan Köyliön metsiin ja nauti leveistä poluista metsän keskellä. Talvisin sinulla on mahdollisuus sekä vapaan että perinteisen tyylin hiihtoon. Korkeuseroa on 30 metriä. Huomioi, että taukopaikaksi merkitty laavu sijaitsee ampumaradan vieressä.

Käyntitiedot

Kokemäentie 70
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kertun metsäpolku ja ladut

Nauti lounais-suomalaisista metsä- ja suomaisemista ihastuttavalla luontopolulla. Pääreitti on valaistu aina Säkylän-Köyliön riistanhoitoyhdistyksen ampumaradalle asti. Sieltä polku jatkuu metsään merkityllä reitillä kohti Metsäjärveä. Polulta löytyy kuntoportaat ja monitoimilaite.

Käyntitiedot

Kahmontie
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Korven uimapaikka

Nauti Pyhäjoen rannassa olevata idyllisestä hiekkarannasta. Ranta on pieni, mutta löydät sieltä kaiken oleellisen, kuten pukuhuoneet ja vessan sekä jonkinasteisen paviljongin. Huomioi, että parkkipaikkoja ei kunnolla ole. Ranta on matala, joten vältäthän viereiseltä sillalta alas hyppimistä.

Käyntitiedot

Korventie 151
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Koulukeskuksen kuntosali

Kuntosalilla voit tehdä niin voima- kuin lihaskuntoharjoitteluakin sekä vapailla painoilla että laitteilla. Löydät salin reunoilta myös laatikoita, joihin on säilytty apuvälineitä, kuten kuminauhoja.

Varaudu siihen, että kuntosali on pieni ja sinne suositellaan korkeintaan viittä ihmistä samanaikaisesti.

Käyntitiedot

Rantatie 340
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
Palveluajat
Ma–pe 10:00–21:30
La–su 10:00–20:00
palvelupaikka

Koulukeskuksen liikuntasali

Koulukeskuksen liikuntasalissa pääset harrastamaan urheilua monipuolisesti. Salista löydät puitteet esimerkiksi salibandyyn ja koripalloon sekä säilytystilaa urheiluvälineille.

Isompienkin tapahtumien, kuten juhlien ja keikkojen, järjestäminen salissa onnistuu edessä olevaa lavaa hyödyntäen. Puolapuiden avulla järjestät myös kuntopiirejä ynnä muuta liikuntaa kaikenikäisile ja -kuntoisille.

Huomioi, että pääset saliin kahta kautta: koulun pääsisäänkäynnistä, joka on esteetön, sekä alakerran pukuhuoneiden kautta. Jälkimmäinen reitti ei ole esteetön, sillä joudut kulkemaan ylös jyrkät kierreportaat.

Käyntitiedot

Rantatie 340
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Koulukeskuksen lähiliikuntapaikka

Koulukeskuksen pihalta löydät hyväkuntoisen, pienen kentän, jolla voit pelata jalkapalloa ja koripalloa sekä juosta sitä ympäri. Kenttä on aidattu ja soveltuu erinomaisesti lasten pelailuun. Vieressä löytyvillä penkeillä voit levätä ja pitää taukoa kun siltä tuntuu.

Käyntitiedot

Rantatie 340
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Koulukeskuksen parkour-alue

Löydät parkour-alueen koulukeskuksen pihasta aidatun monitoimikentän vierestä. Kehitä ketteryyttäsi radalta löytyvillä esteillä temppuilemalla. Hanki tarvittaessa opastusta kentän laidalta löytyvältä taululta, josta löydät QR-koodeja opasvideoihin. Lepää tarvittaessa vierestä löytyvillä penkeillä.

Käyntitiedot

Rantatie 340
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Koulukeskuksen peilisali

Peilisalissa järjestät mallikkaasti kaikenlaisia pienryhmäliikuntatunteja, kuten tanssia tai joogaa. Löydät salin molemmista päistä seinän levyiset peilit sekä takaosasta välinevaraston. Laadukkaan äänentoiston avulla voit laittaa soimaan saliin esimerkiksi musiikkia.

Käyntitiedot

Rantatie 340
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Kristallirannan uimapaikka

Nauti vuoden jokaisena päivänä yhdestä kauneimmista Pyhäjärven rannoista uinnin tai avantouinnin merkeissä. Upea järvimaisema ja pitkä hiekkaranta luovat erinomaiset puitteet niin koko perheen päiväretkelle kuin kokousten ja muiden illanistujaisten isännöinnille. Huomioi, että alueella oleva sauna/paljukokonaisuus on vuokrattava, eikä sellaisenaan kuulu kaikkien käyttöön. Kristalliranta-ravintola palvelee päivisin tarpeitasi ruoan ja nesteytyksen osalta. Voit myös vuokrata alueelta mökkejä.

Käyntitiedot

Säkyläntie 275
27800 SÄkylÄ
Kristalliranta
+358 45 801 3554
palvelupaikka

Köyliön Kankaanpään kaukalo

Löydät kaukalon Lallin päiväkodin vierestä. Kaukalo jäädytetään talvisin säännöllisesti ja on paikallisten keskuudessa suosittu paikka pelata jääkiekkoa. Käytä pysäköintialueena koulun ja päiväkodin parkkipaikkoja. Kaukalon vieressä on myös koripallokenttä.

Käyntitiedot

Pyhän Henrikintie 121
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Köyliön ampumahiihtoalue

Kymmenen radan ampumahiihtoalue Kepolan kuntoradan polkujen risteymäkohdassa.

Käyntitiedot

Linturinkuja
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Lallin koulun kuntosali

Treenaa ja kuntoile Lallin koulun salilla monipuolisesti niin vapailla painoilla, laitteilla kuin jumppavälineilläkin. Seiniltä löydät ohjeita monenlaisiin voimaharjoitteluliikkeisiin. Kuntosali ei ole iso ja soveltuukin kerrallaan maksimissaan kymmenelle ihmiselle.

Käyntitiedot

Pyhän Henrikintie 121
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Lallin koulun liikuntasali

Lallin koulun liikuntasalissa järjestät niin pienet kuin vähän isommatkin liikunnalliset tapahtumat. Salin reunoilta löydät säilytystilat liikuntavälineille ja -tarvikkeille, kuten jalkapallomaaleille, salibandylaidoille sekä lentopalloverkoille. Samojen tilojen yhteydessä voit myös käydä treenaamassa kuntosalilla. Piha-alueelta löydät myös jääkiekkokaukalon, monitoimiareena sekä yleisurheilukentän.

Käyntitiedot

Pyhän Henrikintie 121
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Lallin koulun monitoimikenttä

Monitoimikentällä pääset pelaamaan jalkapalloa tai koripalloa aidatulla tekonurmialueella. Kenttä on pieni ja soveltuu parhaiten pienten lasten peleihin. Löydät monitoimikentän Lallin koulun leikkipaikan vierestä / takaa.

Käyntitiedot

Pyhän Henrikintie 121
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Lallin koulun nurmikenttä

Nurmikentällä voit pelata esimerkiksi jalkapalloa. Kenttä on sijainniltaan mukavan syrjässä, mutta on huonosti hoidettu ja maasto on epätasainen. Löydät kentän koulurakennuksen takaa, leikkikentän ja monitoimikentän vierestä.

Käyntitiedot

Pyhän Henrikintie 121
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
palvelupaikka

Lallin koulun yleisurheilukenttä

Yleisurheilukentältä löydät 400 metrin juoksuradan sekä muutaman sadan metrin suoran. Ratoja erottelevat viivat näkyvät aika heikosti. Paikalta löydät myös yhden frisbeegolf-korin. Kenttä sijaitsee nurmikentän yhteydessä eli koulurakennuksen takana.

Käyntitiedot

Pyhän Henrikintie 121
27840 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
palvelupaikka

Luvalahden jääkiekkokaukalo

Perinteinen jääkiekkokaukalo. Huomioi, että kaukalolla erikseen osoitettua kunnollista pysäköintialuetta ei ole.

Käyntitiedot

Pallokentäntie
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Löytäneenlammen lintutorni

Ihaile Löytäneenlammen maisemia ja satunnaisesti lammella oleskelevia joutsenia lintutornista. Huomioi, että alue on varsin syrjässä eikä kunnossapitopalvelut ole kovin kattavia. Keskikesällä sinun kannattaa myös varautua alueen merkittävään paarmakantaan. Lintutorni sijaitsee yksityisomisteisen maatalousrakennuksen takana.

Käyntitiedot

Sydänmaantie
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Monitoimikenttä

Säkylän monitoimikentällä pääset harrastamaan monipuolisesti eri urheilulajeja ilmaiseksi. Kentältä löydät puitteet mm. jalkapalloon, pesäpalloon, juoksuun, padeliin, lentopalloon sekä kuulantyöntöön. Alue on valaistu, joten voit liikkua siellä myös illalla. Kenttä sopii kaikenikäisille ja -tasoisille liikkujille.

Kenttä sijaitsee jäähallin takana ja lähellä kouluja sekä kirjastoa, joten sinun on helppo tulla sinne esimerkiksi töiden tai koulun jälkeen liikkumaan.

Käyntitiedot

Sivarinkuja 6
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Nummirannan uimapaikka

Käy uimassa tai veneilemässä tällä idyllisellä rannalla, joka on katseilta piilossa ja vähäisellä käytöllä. Huomioi, että rannan kunnossapito ei ole kovin hääppöistä. Hiekasta saattaa löytyä esimerkiksi romua, jolla voi loukata paljaan jalkansa. Huomaa myös. että rannalla ei ole kunnon parkkipaikkoja, joten sen osalta käyttäjä joutuu improvisoimaan.

Käyntitiedot

Nummirannantie
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
palvelupaikka

Pappilan uimapaikka

Nauti Köyliönjärven ja Kirkkosaaren tarjoamista upeista maisemista Köyliön hienoimmalla uimapaikalla. Rannalta löydät laiturin sekä laavun, jolla voit esimerkiksi suojautua auringolta tai grillata. Rannassa on levää, joten suosittelemme, että laskeudut uimaan laiturin päästä.

Käyntitiedot

Pappilantie 114
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Pesäpallokenttä Lallinpesä

Lallinpesässä pelaat pesäpalloa ensiluokaisella kentällä nykyaikaisine tulostauluineen. Kentän yhteydestä löydät hyvät pukuhuonetilat sekä kioskin. Huomioi, että kenttä on päivittäin Köyliön Lallien pesisjunnujen ahkerassa käytössä, joten vuorojen saaminen voi olla rajoitettua.

Käyntitiedot

Köyliöntie 198
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Pispan laavu

Nauti Köyliönjärven upeista maisemista makkaraa grillaten. Laavulta aukeavat näkymät suoraan järvelle, jonka maisemia pääsee halutessaan ihailemaan tarkemmin viereisestä lintutornista. Alueelta löytyy puuvaja, käymälä sekä vene laavun käyttäjille.

Käyntitiedot

Pispantie
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Pyhäjoen jääkiekkokaukalo

Pelaa jääkiekkoa muiden katseilta piilossa Pyhäjoen nurmikentän vierestä löytyvällä kaukalolla. Kaukalolta löytyy valmiiksi maalit ja vieressä on pukukopit. Parkkipaikkana voit käyttää hylätyn Säkylän Pyhäjoen koulun parkkipaikkaa.

Käyntitiedot

Pyhäjoentie 107
27920 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Pyhäjoen nurmikenttä

Löydät nurmikentän sekä sen vieressä oleva leikkipuiston Pyhäjoen bussipysäkin vierestä. Leikkipuisto on hyvässä kunnossa, mutta nurmikentän kunnossapitoa on laiminlyöty. Huomioi, että parkkipaikkoja ei ole merkitty selkeästi ja bussi saattaa käyttää niitä kesäisin.

Käyntitiedot

Pyhäjoentie 107
27920 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
palvelupaikka

Röhöranta

Käy pulahtamassa Pyhäjärvessä Röhörannan laiturilta. Huolimatta vieressä olevassa varattavasta mökistä, ranta on julkisesti kaikkien käytössä. Huomioi, että kyseessä vain yksittäinen laituri, joten tilaa ei ole paljoa eikä varsinaista hiekkarantaa alueelta löydy. Parkkipaikkoja on hyvin rajoitetusti tien toisella puolella.

Käyntitiedot

Röhöntie 175
27920 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Sarvonlahden lintutorni

Koe upeat maisemat ja Pyhäjärven monipuolinen, yli sata lajia kattava linnusto kolmikerroksisesta, tunnelmallisesta puutornista. Alueen rikas esihistoria ja luonnon kauneus tarjoavat vierailijoille unohtumattomia elämyksiä. Huomioi, että matkalla pysäköintialueelta lintutornille polulla on paljon nokkosia, joten saavu paikalle pitkissä housuissa. Alueen paarmoilta ja muilta hyönteisiltä suojautuminen on myös suositeltavaa.

Käyntitiedot

Pioneeritie
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Sydänmaan hiekkakenttä

Löydät hiekkakentän Sydänmaan kyläyhdistyksen rakennuksen edestä. Viereisen varastorakennuksen takaa voit kaivaa esiin pari pientä maalia ja pelata esimerkiksi jalkapalloa. Huomioi, että autoja parkkeerataan samalle alueelle ja että kenttä on paikoin kasvanut umpeen.

Käyntitiedot

Sydänmaantie 258
27800 SÄkylÄ
palvelupaikka

Sydänmaan tenniskenttä

Löydät tenniskentän Sydänmaan kyläyhdistyksen ylläpitämän Kyläkeskuksen takaa. Tiemurskakenttä on vanha ja sitä pidetään kunnossa kylän talkoovoimin. Kenttä sopii erityisesti rauhalliseen viikonloppupelaamiseen sekä katseilta piilossa harjoittelemiseen. rauhalliseen viikonloppupeliin omalla porukalla; yhdistys mainitsee sen erityisesti aloittelijoille, jotka haluavat treenata katseilta piilossa.

Käyntitiedot

Sydänmaantie 258
27800 SÄkylÄ
palvelupaikka

Säkylähalli

Säkylähalli on suosittu paikka liikunnan harrastamiseen Säkylässä. Hallista löydät laajan valikoiman erilaisia liikuntalajeja. Löydät sieltä myös laadukkailla kuntosalilaitteilla varustetun kuntosalin, joka tarjoaa hyvät puitteet treeniisi, olit sitten aloittelija tai kokeneempi konkari.

Säkylähalli on erinomainen paikka niin yksilö- kuin ryhmäliikunnan harrastamiseen. Palloiluhallissa voit pelata esimerkiksi sulkapalloa, koripalloa, lentopalloa tai futsalia. Halli tarjoaa myös mahdollisuuden järjestää erilaisia liikuntatapahtumia ja turnauksia.

Käyntitiedot

Urheilutie 6
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
Palveluajat
Ma–pe 15:00–21:00
La 10:00–16:00
palvelupaikka

Säkylähallin hiekkakenttä

Löydät hiekkakentän Säkylähallin vierestä. Voit pelata hiekkakentällä esimerkiksi jalkapalloa neljän maalin sekä kenttää ympäröivän aitauksen turvin. Huomioi, että alueen parkkipaikat ovat ensisijaisesti joko Isosäkylän koulun, Säkylähallin tai jäähallin käytössä.

Käyntitiedot

Urheilutie 6
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Säkylähallin kuntosali

Treenaa sekä lihaskuntoa että voimaa monipuolisesti. Huomioi, että kuntosali on pieni ja soveltuu enintään 5-6 käyttäjälle samanaikaisesti. Salin aukioloajat ovat varsin rajoitettuja, joten tarkistathan ne ennen saapumistasi. Huomioi myös, että pukuhuoneet eivät ole suoraan kuntosalin yhteydessä, vaan joudut käyttämään liikuntasalille tarkoitettuja pukuhuoneita.

Käyntitiedot

Urheilutie 6
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
Palveluajat
Normaalit aukioloajat
Ma–to 15:00–21:00
La 10:00–16:00
Kesän aukioloajat
Ma–pe 16:30–20:30
La 11:00–15:00
palvelupaikka

Säkylän frisbeegolfrata

18-korinen frisbeegolfrata luonnon helmassa Säkylän huovinrinteellä. Huomioi, että rata sijaitsee varuskunnan välittömässä läheisyydessä. Alueella liikkuu siten paljon puolustusvoimien kalustoa ja liikkuminen voi olla rajoitettua. Käytä pysäköintiin varuskunnan sotilaskodin parkkipaikkoja.

Käyntitiedot

Huovintie
27910 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Säkylän hiekkaranta

Lähellä Euran ja Säkylän rajaa olevalla uimarannalla voit uinnin ja vesileikkien lisäksi pelata rantapelejä, kalastaa ja surffata. Lähimaastossa voit myös sienestää, marjastaa sekä harrastaa monimuotoista liikuntaa ja retkeilyä. Yleisen ranta-alueen lisäksi alueella on kyläyhdistyksen ylläpitämät, vuokrattavissa olevat Arenan sauna- ja takkatupa sekä kaksi erillistä mökkiä. Jätä autosi tien toisella puolella sijaitsevalle parkkipaikalle.

Käyntitiedot

Rantatie 1048
27820 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Säkyläpadel

Löydät padelkentän Säkylän monitoimikentän vierestä. Huomioi, että kentälle ei ole varattu omia erillisiä parkkipaikkoja. Lisäksi kentän toiminnasta sekä vuorojen varaamisista vastaa Säkylän Urheilijat ry eikä Säkylän kunta.

Käyntitiedot

Sivarinkuja 6
27800 SÄkylÄ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Tuiskulan beachvolleykenttä

Perinteinen beachvolleykenttä Tuiskulan kylässä. Kenttä löytyy pysäköintialueen edessä olevan jätepisteen takaa ja jääkiekkokaukalon vierestä.

Käyntitiedot

Voitoistentie 40
27730 Tuiskula

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Tuiskulan kaukalo

Löydät jääkiekkokaukalon Tuiskulan jätepisteen vierestä. Kaukalon vierestä löytyy myös beachvolleykenttä ja leikkipuisto. Merkattua pysäköintialuetta ei ole.

Käyntitiedot

Voitoistentie 40
27730 Tuiskula

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Vinnarin lintutorni

Ihastele paikallista monipuolista lintulajistoa ja Köyliönjärven upeita maisemia. Kevät on lintutornivierailulle otollisin ajankohta, sillä sulapaikoille kerääntyy runsaasti vesilintuja, kuten kalasääski, ruskosuohaukka ja lukuiset yölaulajalajit. Syksyllä järvellä nähdään suuria isokoskeloparvia sekä muuttoaikaan myös merilintuja. Kesäisin alueella laiduntaa lampaita, joten mahdolliset veräjät tulee sulkea kulkiessa. Varaudu alueen runsaaseen paarmakantaan.

Käyntitiedot

Pispantie 131
27710 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Voitoisten kaukalo

Entisen Voitoisten koulun takana sijaitseva jääkiekkokaukalo jäädytetään talvisin vapaaehtoisvoimin ja voit pelata siellä jääkiekkoa. Kaukalolle erikseen osoitettua kunnollista pysäköintialuetta ei ole.

Käyntitiedot

Taalaantie
27740 Voitoinen

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Vuorenmaan koulun hiekkakenttä

Hiekkakenttä sijaitsee Vuorenmaan koulun pihalla. Huomioi, että koulu ei ole ollut toiminnassa enää aikoihin, eikä hiekkakenttäkään ole missään parhaassa kunnossa. Parkkipaikkana voit käyttää koulun parkkipaikkaa ja piha-aluetta. Vierestä löydä leikkipuiston, jolla on kunnossapito.

Käyntitiedot

Huittistentie 80
27860 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Vuorenmaan nurmikenttä

Pelaa jalkapalloa tai lentopalloa Vuorenmaan koulun vierestä löytyvillä kentillä. Huomioi, että lähimmät parkkipaikat löytyvät koulun pihasta. Kentän kunnossapito on ailahtelevaa.

Käyntitiedot

Huittistentie 41
27860 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Yttilän Ottan uimapaikka

Nauti yhdestä hienoimmista Pyhäjärvelle avautuvista maisemista kattavien saunapalvelujen sekä hyppytornin parissa. Alueella voi myös kalastaa ja rannalta löytyy veneenlaskupaikka. Huomioi, että pysäköintitilaa on rajoitetusti.

Käyntitiedot

Yttilän Ottantie 80
27750 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011
palvelupaikka

Yttilän nurmikenttä

Huomioi, että nurmikentällä ei käytännössä enää ole kunnossapitoa kesäisin. Aluetta käytetään pääosin pysäköintialueeksi Lallintalolla järjestettäviin suuriin yleisötapahtumiin.

Käyntitiedot

Pyhän Henrikintie 401
27750 KÖyliÖ

Postiosoite

Rantatie 268
27800 SÄkylÄ
Vapaa-aikapäällikkö
+358 44 517 1011