Siirry sisältöön
satakunnanhyvinvointialue.fi (siirryt toiseen palveluun)

Liikunta ja urheilu

Nakkilan kunta

Nakkilan liikunta- ja urheilupalvelut tukevat kuntalaisten hyvinvointia tarjoamalla monipuolisia liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille. Kunta ylläpitää useita liikuntapaikkoja, kuten liikuntahallia, kuntosalia, urheilukenttiä sekä ulkoilureittejä, jotka soveltuvat niin arkiliikuntaan kuin tavoitteellisempaan harrastamiseen.

Ohjattua liikuntaa järjestetään eri kohderyhmille, kuten lapsille, nuorille, aikuisille ja ikäihmisille. Lisäksi toimintaa toteutetaan yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa, mikä lisää tarjonnan monipuolisuutta ja mahdollistaa erilaisten lajien harrastamisen.
Palveluiden keskeisenä tavoitteena on edistää terveyttä, liikkumisen iloa ja yhteisöllisyyttä. Liikuntapaikkojen saavutettavuuteen, turvallisuuteen ja esteettömyyteen kiinnitetään huomiota, jotta mahdollisimman moni kuntalainen voi osallistua toimintaan omien edellytystensä mukaan.

Sivun sisältö
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Eura, Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Rauma, Siikainen, Säkylä, Ulvila
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Nakkilan liikuntamahdollisuudet löytyvät kunnan verkkosivuilta. Verkkosivuilta löytyy myös seurojen järjestämät liikuntamahdollisuudet.

Yhteystiedot

palvelupaikka

Liikuntakeskuksen kuntosali

Liikuntakeskuksen kuntosali Nakkilassa on kuntoiluun tarkoitettu liikuntapaikka. Sali on varustettu synteettisellä joustokumimatolla. Kuntosalilla on tehokas ilmanvaihto ja jäähdytys, sekä runsas laitevalikoima.

Kuntosalia käyttävät sekä koululaiset että muut kuntalaiset. Tila on käytettävissä koulupäivien aikana ja muina aikoina varaustilanteen mukaisesti.

Kuntosalin käyttö edellyttää voimassa olevaa kulkuoikeutta. Kuntosalin käyttöoikeuden voi ostaa joko liikuntakeskuksen infosta sen aukioloaikana tai osoitteesta www.nakkila.fi

Käyntitiedot

Kuntopolku 1
29250 Nakkila
palvelupaikka

Nakkilan liikuntakeskus

Nakkilan liikuntakeskus on urheilukäyttöön tarkoitettu halli, joka palvelee sekä koululaisia että muita liikkujia. Liikuntahallissa on synteettinen Pulastic-pinnoite, joka soveltuu useisiin eri palloilulajeihin.

Hallissa on merkityt kentät koripalloa, jalkapalloa, salibandya ja käsipalloa varten. Lisäksi tilassa on kolme lentopallokenttää ja kuusi sulkapallokenttää. Katsomossa on istuimet 250 henkilölle. Tilasta löytyy myös kolmiratainen 60 m juoksusuora.

Toisessa kerroksessa on hyvin varusteltu ryhmäliikuntatila (spinning, nyrkkeily, toiminnallinen treeni) sekä monipuolinen kuntosali.

Liikuntakeskuksella on myös nuorisotila, kahvilatila sekä kabinetti, joita voi vuokrata kokouskäyttöön.

Liikuntapaikka on varustettu wc-tiloilla. Halli on kuntalaisten vapaassa käytössä, mutta tiloja voi myös varata erikseen. Liikuntakeskuksen varaustilanteen voi tarkistaa sähköisestä kalenterista.

Käyntitiedot

Kuntopolku 1
29250 Nakkila
Palveluajat
Liikuntakeskuksen info
Ma 09:00–16:30
Ti 12:00–20:00
Ke 10:00–16:00
To 09:00–17:00
Pe 08:00–15:00
palvelupaikka

Nakkilan yleisurheilukenttä

Nakkilan yleisurheilukenttä on yleisurheilun harjoitusalue, joka palvelee niin kouluja kuin harrastajia. Urheilukentän juoksuratojen pintamateriaali on polyuretaania ja kentän keskiosa on nurmea. Kenttä on avoinna kaikille liikkujille ja urheiluseuroille.

Alueella on WC-tilat, jotka ovat käytössä kesäkauden ajan. Kentän käyttö on maksutonta, mutta seurojen tai muiden ryhmien vakiovuorot voivat rajoittaa vapaata käyttöä tiettyinä aikoina.

Liikuntapaikalle voi saapua omatoimisesti harjoittelemaan. Varaustilanteen voi tarkistaa sähköisestä kalenterista, mikäli haluaa varmistaa kentän vapaana olon.

Käyntitiedot

Kuntopolku 1
29250 Nakkila