Lainattavat liikuntavälineet.
Eurajoen kunta
Lasten ja nuorten toiveesta lainattavana on mm. erilaisia pallopelisettejä, cruisereita, frisbeegolfsettejä, sirkusvälineitä ja GoPro-kameroita. Aikuisikäisten aktivoimiseksi löytyy kotikuntoiluvälineitä, kahvakuulia, sauvakävelysauvoja ja lihashuoltosettejä. Luontoliikunnasta ja retkeilystä innostuneet voivat lainata kantorinkkaa perheen nuorimmaisen kantamiseksi sekä päiväretkirinkkaa lyhyelle vaellukselle.
Toimi näin
Lainaamiseen tarvitaan voimassa oleva kirjastokortti. Kirjastokortti on maksuton.
Liikuntavälineiden laina-aika on kaksi viikkoa. Laina-aika päättyy eräpäivänä kirjaston sulkeutuessa.
Liikuntavälineitä voi palauttaa vain asiakaspalvelussa eli niitä ei voi palauttaa palautusluukun tai -automaatin kautta.
Lainaaminen on maksutonta.
Liikuntavälineitä ei voi varata eikä lainoja uusia.
Liikuntavälineet lainataan palvelutiskiltä ja palautetaan siihen kirjastoon, mistä ne on lainattu. (Kirjasto ei kuljeta liikuntavälineitä
kirjastosta toiseen)
Eurajoen kunta ei vastaa liikuntavälineiden väärinkäytön aiheuttamista vahingoista.
Kenelle ja millä ehdoin
Lainaamiseen tarvitaan voimassa oleva kirjastokortti.
Yhteystiedot
Lainattavat liikuntavälineet kirjastosta.
Eurajoen kirjastoista voi lainata liikuntavälineitä, joista hyötyvät kaiken ikäiset kuntalaiset. Lapsille ja nuorille lainattavana on mm. erilaisia pallopelisettejä, cruisereita, frisbeegolfsettejä, sirkusvälineitä ja GoPro-kameroita. Aikuisikäisten aktivoimiseksi löytyy kotikuntoiluvälineitä, kahvakuulia, sauvakävelysauvoja ja lihashuoltosettejä. Luontoliikunnasta ja retkeilystä innostuneet voivat lainata kantorinkkaa perheen nuorimmaisen kantamiseksi sekä päiväretkirinkkaa lyhyelle vaellukselle.