Siirry sisältöön
satakunnanhyvinvointialue.fi (siirryt toiseen palveluun)

Kuulonäkövammaisten aluepalvelu Seinäjoki

Suomen Kuurosokeat ry, ruotsiksi Föreningen Finlands Dövblinda rf

Aluepalveluiden palveluasiantuntijat ovat kaikenikäisten kuulonäkövammaisten, heidän perheidensä ja lähipiirinsä sekä viranomaisten käytettävissä.
Saat palveluasiantuntijoilta apua ja ohjausta kun haet yhteiskunnan palveluita. Ohjausta ja tukea annetaan esim. hakemusten ja oikaisuvaatimusten laadinnassa. Saat myös oikea-aikaisesti ja yksilöllisesti saavutettavalla tavalla tietoa yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista, jotka koskevat käytettyjä palveluita.
Etenevästä kaksoisaistivammasta ja sen seurannaisvaikutuksista johtuen tuen tarve on jatkuvaa. Yhteiskunnan toimijat tarvitsevat päätösten ja toiminnan tueksi palveluasiantuntijoilta saatavaa asiantuntijuutta kuurosokeudesta ja kaksoisaistivamman seurannaisvaikutuksista. Kaksoisaistivamman ja sen seurannaisvaikutusten tunnistaminen ja toimivan, yksilöllisen palvelukokonaisuuden rakentaminen on usein hankalaa. Kuulonäkövammaisille ja kuurosokeille tarvitaan yksilöllisiä ja heidän tarpeisiinsa mukautettuja palveluita.

Yhteydenotot liittyvät pääsääntöisesti seuraaviin asioihin:

  • Hyvinvointialueen (HVA) sosiaalihuollon palvelut: vammaispalvelut, kuljetuspalvelu, henkilökohtainen apu, palveluasuminen, asunnon muutostyöt sekä asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet ja päivätoiminta.
  • HVA:n määrärahasidonnaiset sosiaalihuollon palvelut esim. liikkumiseen, viestintään ym. liittyvät sekä koneet ja laitteet. Muut palvelut kuten omaishoidon tuki ja kotipalvelu.
  • HVA:n terveydenhuollon palvelut mm. kuulokeskuksen ja silmäklinikan palvelut, kuntoutusohjaus, apuvälineet ja ohjelmat, pistekirjoitus sekä liikkumistaidonohjaus.
  • Kelan palvelut kuten vammaistuet, toimeentulo ja korvaukset (eläkkeet, kuntoutusrahat, asumisen tuet, toimeentulotuki), kuntoutus, tulkkauspalvelu ja vammaiskortti.
  • Koulutusjärjestelmä: varhaiskasvatus, esi-, perusopetus, 2. aste, ammattitutkinnot ja korkea-aste.
  • Muut palvelut (vero, pankki, VR, työllisyys, kolmas sektori ja muut viranomaisasiat)

Palveluasiantuntija on myös mukana kursseilla ja tapahtumissa. Osa tapahtumista on alueellisia.

Aluetoimistot
Yhdistyksessä toimii viisi palveluasiantuntijaa eri puolella Suomea. Ota rohkeasti yhteyttä omaan palveluasiantuntijaasi!

Sivun sisältö
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Eura, Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Rauma, Siikainen, Säkylä, Ulvila
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Ota yhteyttä oman alueesi palveluasiantuntijaan joko puhelimella tai sähköpostilla.
Tapaaminen järjestetään asiakkaan kotona, aluetoimistolla tai viranomaisen asiointipaikassa.

Kenelle ja millä ehdoin

Aluepalveluiden palveluasiantuntijat ovat kaikenikäisten kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden, heidän perheidensä ja lähipiirinsä sekä viranomaisten käytettävissä.

Yhteystiedot

verkkoasiointi

Verkkosivut

Suomen Kuurosokeat ry:n verkkosivut, josta löydät tietoa palveluista ja palautelomakkeen.

Palveluajat
Nettisivut ovat aina käytettävissä.
Avoinna ympäri vuorokauden.
puhelinasiointi

Aluepäivystys kuulonäkövammaisille

Aluepäivystyksessä päivystävät palveluasiantuntijat, järjestöpäällikkö ja kurssisuunnittelija. Päivystykseen voi olla yhteydessä lyhyissä asioissa, esimerkiksi:

  • Et tiedä, mistä saisit apua johonkin asiaan.
  • Jos tarvitset yleistä neuvontaa tai tietoa esimerkiksi johonkin palveluun liittyen.
  • Tarvitset esimerkiksi puhelinnumeron tai lomakkeen, jonka päivystäjä voi sinulle lähettää.

Oman alueen palveluasiantuntija on edelleen ensisijainen ja hoitaa vaativammat tai isommat asiakokonaisuudet.
Päivystys voi antaa nopeampia vastauksia kysymykseesi.

Numeroon ei voi lähettää tekstiviestejä, eikä jättää vastaajaviestiä. Sähköpostiosoite on aluepaivystys@kuurosokeat.fi
+358 44 747 4454
Palveluajat
Ma–to 09:00–12:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
1.pääsiäispäivä
Suljettu 20.4.
2. pääsiäispäivä
Suljettu 21.4.
Vappuaatto
Suljettu 30.4.
Vappu
Suljettu 1.5.
Helatorstai
Suljettu 29.5.
Helluntai
Suljettu 8.6.
Juhannusaatto
Suljettu 20.6.
Juhannuspäivä
Suljettu 21.6.
puhelinasiointi

Puhelinkeskus

Suomen Kuurosokeat ry:n puhelinkeskus.

Palveluajat
Avoinna
Ma–pe 09:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
1.pääsiäispäivä
Suljettu 20.4.
2. pääsiäispäivä
Suljettu 21.4.
Vappu
Suljettu 1.5.
Helatorstai
Suljettu 29.5.
Helluntai
Suljettu 8.6.
Juhannusaatto
Suljettu 20.6.
Juhannuspäivä
Suljettu 21.6.
puhelinasiointi

Suomen Kuurosokeat Seinäjoki

Kuulonäkövammaisten palveluasiantuntijan sijaintipaikka on Seinäjoella, mutta postiosoite on Kuurosokeiden Toimintakeskus, Tampere.

Palveluasiantuntijan puhelinnumero
+358 44 491 4646
Palveluajat
Ma–pe 09:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
Suljettu